lauantai 26. elokuuta 2017

Kesän pentubuumi

Viime aikoina lähes kaikissa kenneleissä on ollut meneillään sukupolven vaihdos. Koiria on ollut kisavalmiina enemmän ja vähemmän, ja vielä lisää on muutamien tulosten päässä. Tämä on tietysti tarkoittanut pentueita!



© Black Chevers                                                        © No Dramas


Incideen syntyi ensimmäisenä bordercollieita, Tiputa sun aseet-teemalla (Pariisin Kevät, wink wink). Isänä pentueelle oli Draivi ja emänä Neve, ensimmäinen kerta kun kaksi Incide-kasvattia yhdistettiin! Pentueen sukutaulu on muutenkin itselleni tärkeä, sillä Llukun (I. Tanssi Mun Mukana) jäätyä kotiin olen nyt omistanut kaikki suvun koirat kolmessa polvessa. Yritän myös saada kasvatettua tasasukuisempia pentueita tulevaisuudessa, ja tässä oli siihen erittäin hyvä alku. Llukun sisarukset Urho (I. Kulje Mun Varjona) ja Riuku (I. Riko Mun Rytmi) muuttivat Tiitulle ja Sparklelle.

Seuraavaksi vuorossa oli pitkäkarvaisia pyreneittenpaimenkoiria. Hirmu toimi poikkeuksellisesti isänä jo toiselle pentueelleen, osana tasasukuisempaa kasvatusta. Äidiksi otin Sotkun evm-nartun sijaan, ja Hirmun ensimmäisestä pentueesta kotiin jäänyt Raphael jää pois kasvatuksesta. Hirmun linjaa jäi kotiin jatkamaan Soppa (I. Maailmanpalo), toinen narttu Sielu (I. Kaunosielu) lähti Sintsulle siskopuolensa kaveriksi, ja ainoa uros Kerri (I. Yökehrääjä) Litsikoiralle. Nimiteemana oli Eino Leino.


DL:ssä saatiin harvinaista herkkua, kun Petjan ja Isapellan pystisvauvat syntyivät. Pääsin vihdoin käyttämään kauan odottamaani nimiteemaa, Aku Ankan taskukirjoja. Ainoa narttupentu (DL Tähtitakuu) jäi kotiin ja sai nimekseen Tiuku. Urokset Kuutti (DL Kansikuvapoika) ja Kyttä (DL Älä Tykkää Kyttyrää) muuttivat Sparklen ja Tinun luokse. Nimi on selvästi enne, sillä Kuutti on ehtinyt jo sijoittua kolmanneksi Pohjoismaiden voittajan ryhmäkilpailussa!


Standby's aloitti kesän mudipennuilla, kun Kutille saatiin lainaan Sparklen Triplaa. Vuorossa oli jo R-pentue, josta tuli kolmepäinen. Uros Railo (S. Ramblig Hungarian) jäi kotiin, tytöistä Vadelma (S. Raspberry Bibbles) seuraa äitinsä tassunjälkiä, ja Dara (S. Razzle Dazzle) paimentaa nykyään Sintsun laumassa.

Yhden pennun pentueeksi jääneet S-karjikset (tai siis karjis), Safiya (S. Sentimental Tune) syntyi vasta pari päivää sitten. Safiyan olisi tarkoitus joskus tulevaisuudessa jatkaa Wonkan ja Huiman sukuja.


Tuurilla-pentueet ovat jatkaneet pienten pentueiden teemaa. Ensin syntyi Riskin ja Gemman flattilapsi, Naya. Tähän oli hyvä käyttää hankala Y-kirjain, ja viralliseksi nimekseen Naya sai Tuurilla Ykkönen.

Päivä Nayan jälkeen syntyi kolmas Tuurilla-tolleri, Kurjan ja Kuun pentu. Taas yksi vaikea kirjain pois pelistä, tällä kertaa C. Tuurilla Chilli tunnetaan nyt nimellä Letkee!


Myös Zeldzaam sai vihdoin osansa pentujen tuoksusta, kun Saaga synnytti ensimmäisen pentueen. Pennut nimettiin Rob de Nijsin kappaleiden mukaan, ja niitä syntyi neljä, tasaisesti kaksi urosta ja kaksi narttua. Kotiin jäi Rytmi (Z. Ritme van de Regen) ja toinen uros sai Litsikoiralta nimekseen Zaki (Z. Zo Zal Het Zijn). Nartut Zee (Z. Deze Zee) ja Olga (Z. Foto van Vroeger) kotiutuivat Juintulle ja Sadille.


Syksyä kohti tahti vähän hidastuu, mutta ei me vieläkään päästä viemään pentuaitauksia varastoon. Tiedossa on ainakin labradorinnoutajia, englanninspringerspanieleita, bordercollieita, australiankelpieitä, belgianpaimenkoira malinoiseja ja lyhytkarvaisia pyreneittenpaimenkoiria.

torstai 10. elokuuta 2017

Noutajakokeet 26.08.2017

Tuurilla järjestää ensimmäiset kokeensa noutajille. Kisat ovat viralliset ja vSNJ:n alaiset.

Kisapäivä on 26.08.2017 ja viimeinen ilmoittautumispäivä edellisenä päivänä eli 25.08.2017. Osallistumiset joko sähköpostilla osoitteeseen deneolle[at]gmail.com otsikolla "Nome", tai kommentoimalla tähän alle. Mukana ovat kaikki luokat, yhdeltä omistajalta mukaan otetaan korkeintaan 5 koiraa/luokka. Luokkiin otetaan rajattomasti osallistujia. Tuomarina toimii shunqer

Osallistumiskoodi
LUOKKA
VTR-00000 ROTUKOODI <a href="http://KOIRAN SIVUJEN OSOITE">KOIRAN NIMI</a>, OHJAAJA<br>



NOU

NOU1
VTR-16858 nsn Tassukkaan Fortaleza, Ira

NOU0
VTR-17350 nsn Wibbletron Cloud Cloud Go Away, Sparkle
VTR-17194 skn Tuurilla Ykkönen, Deneo
VTR-17292 kn Tickleton Bibi Bumblebite, Sparkle
VTR-17285 nsn Kiemuran Sumuyö, Deneo
VTR-17193 nsn Tuurilla Chilli, Deneo
VTR-15439 nsn Tuurilla Asiallinen, Deneo
VTR-15714 skn De Tal Palo, Tal Astilla de la Dorado, Deneo


ALO
ALO1

VTR-16843 nsn Flitwick King for a Day, Deneo

ALO2
-


ALO3
VTR-14565 lb Saintjohnin Bahama Mama, Deneo

ALO0
-


AVO

AVO1
VTR-14573 lb Saintjohnin Rynnäkkösämpylä, Deneo

AVO2
-

AVO3
-

AVO0
-


VOI

VOI1
-

VOI2
VTR-15857 nsn Gala de Los Pajaritos de la Dorado, Sparkle

VOI3
-

VOI0
-

Kanakoirakokeet 25.08.2017

Kisat ovat vKK:n alaiset.

Kisapäivä on 25.08.2017 ja viimeinen ilmoittautumispäivä edellisenä päivänä, eli 24.08.2017. Osallistumiset joko sähköpostilla osoitteeseen deneolle[at]gmail.com otsikolla "Kaer" tai kommentoimalla tähän alle. Mukana ovat molemmat luokat, ja niistä järjestetään kaksi starttia. yhdeltä omistajalta mukaan otetaan korkeintaan 5 koiraa/luokka, osallistujia otetaan mukaan rajattomasti. Tuomarina A-starteissa toimii Deneo ja B-starteissa shunqer.

Osallistumiskoodi
LUOKKA
VTR-00000 ROTUKOODI <a href="KOIRAN SIVUJEN OSOITE">KOIRAN NIMI</a>, OHJAAJA<br>



AVO A
ei osallistujia

AVO B
Ei osallistujia



VOI A

1. palkinto, 120-100p
VTR-15396 lksaks Boswachter Zonsondergang, Taimi 102p

2. palkinto, 99-70p

VTR-14107 breton Blepicas Coucou Gris, Deneo 77p

3. palkinto, 69-30p


hylätty, alle 25p




VOI B
1. palkinto, 120-100p

2. palkinto, 99-70p

VTR-14107 breton Blepicas Coucou Gris, Deneo 99p

3. palkinto, 69-30p


hylätty, alle 25p
VTR-15396 lksaks Boswachter Zonsondergang, Taimi 1p